Heliborviihde

"Korven poika" -lauluja Ilmari Kiannon runoihin

Ilmari Kiannon runot ovat inspiroineet useita säveltäjiä. Nyt runot ovat muuttuneet lauluiksi, kun maaninkalainen Seppo Niemelä on julkaissut ”Korven poika”-nimeä kantavan äänitteen. Levy jatkaa Niemelän aiemmin julkaiseman luontoaiheisen instrumentaaliäänitteen henkeä.

"Korven poika" vie kuuntelijan keskelle luonnon ihmeellisyyttä; sen kauneuteen ja karuuteen. Laulut tempaavat mukaansa rakkauden kaipuuseen, ihmiselämän tyrskyihin ja karikoihin.

Niemelä kuvailee levyn syntyprosessia seuraavasti: - Kuulin vuosia sitten aivan sattumalta erään laulun, jonka teksti teki minuun suuren vaikutuksen. Laulu oli ”Revontulten leikki” ja sain selville, että laulun tekstinä oli Ilmari Kiannon kirjoittama runo. Se sai minut kiinnostumaan Kiannon tuotannosta. Kianto-kirjallisuutta keräävän serkkuni kirjahyllystä löytyikin Kiannon runoteoksia, joista en ollut koskaan kuullut. Näitä teoksia lukiessani suurinta ihmetystä ja ihastusta minussa herätti se, miten näiden runojen tekstit ovat edelleenkin ajankohtaisia, vaikka ne on kirjoitettu yli sata vuotta sitten! Runot sytyttivät välittömästi innostuksen säveltää niitä lauluiksi.

Sävellystyön tuloksena syntyneet laulelmat soivat äänitteellä Seppo Niemelän kitaran ja Juhani Juvosen pianon säestämänä.

"Korven poika"-äänitteen laulujen ensiesitys ja levynjulkaisukonsertti pidettiin 4.8.2013 kirjailijan kotipaikkakunnalla Suomussalmella, runojen syntysijoilla. Äänitteen syntyyn on merkittävästi vaikuttanut Ilmari Kiannon tyttären, Raija-Liisa Kiannon kannustus.

Jos olet kiinnostunut järjestämään Kianto-konserttia omalla paikkakunnallasi, ota yhteyttä!

Lisätiedot: Helibor-Viihde/Seppo Niemelä 040-5683664 helibor@helibor.fi

Levyn kannet:

Yhteystiedot ja tarjouspyynnöt:

Helibor viihde ay
Lapinjärventie 515A
71730 KINNULANLAHTI

Seppo Niemelä
gsm 040-5683664
Juhani Juvonen
gsm 0400-294290

helibor@helibor.fi